torstaina, huhtikuuta 14, 2011

Rakkauteen juurtuneina

Ef. 3:14-21. Sentähden minä notkistan polveni Isän edessä, josta kaikki, millä isä on, taivaissa ja maan päällä, saa nimensä, että hän kirkkautensa runsauden mukaisesti antaisi teidän, sisällisen ihmisenne puolesta, voimassa vahvistua hänen Henkensä kautta ja Kristuksen asua uskon kautta teidän sydämissänne, niin että te, rakkauteen juurtuneina ja perustuneina, voisitte kaikkien pyhien kanssa käsittää, mikä leveys ja pituus ja korkeus ja syvyys on, ja oppia tuntemaan Kristuksen rakkauden, joka on kaikkea tietoa ylempänä; että tulisitte täyteen Jumalan kaikkea täyteyttä. Mutta hänelle, joka voi tehdä enemmän, monin verroin enemmän kuin kaikki, mitä me anomme tai ymmärrämme, sen voiman mukaan, joka meissä vaikuttaa, hänelle kunnia seurakunnassa ja Kristuksessa Jeesuksessa kautta kaikkien sukupolvien, aina ja iankaikkisesti! Amen.

keskiviikkona, huhtikuuta 13, 2011

Seurakunta ennen ja verraten nyt

Alkujaan koostui vajavaisista ihmisistä, joille oli opetettu oikein Jumalan tietä totuudessa. Nykyään, kun ei ole opetettu oikein, niin emme voi odottaa oikeaa käytäntöä yhteisessä elämässä. Kirkollisuus, alkaen Roomasta on vienyt tietoisuuden totuudesta sivuraiteelle pois alkuperäisestä. Hajanaisuus on villiintynyt monivivahteiseksi ja uskomukset ovat korvanneet apostolisen uskon. Apostoliksi kutsutut eivät ole voineet toteuttaa kutsuaan ja opettaa oikein kirkollisen piirityksen tähden.


Kukaan ei voi toteuttaa seurakuntaa yksin tai edes pienellä porukalla, vaan siihen tarvitaan koko paikkakunnan uskovat yhteen Kristuksessa. Apostoli, kun opettaa oikein ja kun kuulijat suostuvat totuuteen, niin tapahtuu totuus, jonka Pyhä Henki vahvistaa riippumatta henkilöistä, kunhan ei kukaan paikalla olevista taistele itse totuutta vastaan. Herramme meni Nazaretiin, entiseen kotikaupunkiin, siellä hän ei voinut toimia normaalisti heidän epäuskonsa tähden. Näin on tänäänkin jokaisen Herramme palvelijan kohdalla kuulijain epäusko estää rakkauden tapahtumasta!

Yhteinen totuus

Totuutta emme voi omistaa,
sillä huonettamme somistaa!
Totuus näkee mahdollisuuden
hyvän ja kylvää itävän jyvän.
Vaeltaa neuvossaan parhaassa!


Totuus syntyi rakkauteen,
pukeutuu voimaan heikkouden.
Lasten suusta voimansa kantautuu,
antaa armonsa nöyryyteen antautuu!
Tunne hänet, tiensä elämään osoittaa!


Totuus syliinsä sulkee, 

edelläsi kulkee, näyttäen, 
avaa polun, parantaa joka solun!  
Hän kutsuu kuolleet eloon, näkemään,
voimaan rakkauden, Hengessä Pyhässä. 

Elämään jo tulkaa, valossaan vaeltakaa!

tiistaina, huhtikuuta 12, 2011

Mielemme hallitsee tahtoamme

Parannus on mielenmuutos parempaan, joten Kristuksenmieli on tämä parempi osa ihmiselle. Tulemme osaksi Kristusruumista jatkuvan mielemme uudistuksen kautta. Hylkäämällä vanhan, ajatuksineen ja tekoineen, kun tilalle tulee uutta, niin ei ole enää tilaa vanhalle. Tämä uusi täytyy avautua Jumalan sanasta ja hän viekin aina eteenpäin, että ei tarvitse jäädä menneen elämän kipuihin ja vihollisen "vipuihin". Taistelu mielessämme onkin siitä, kun Isän Jumalan rakkaus tarjoaa tietä, totuutta ja elämää, mutta vanha ei halua väistyä. Meidän on Hengessä ikäänkuin irroitettava itsemme vanhasta, että Jumalan uusielämä tulisi tilalle ja voisimme elää Isän suunnitelmassa kaikkien lastensa parhaaksi.

tiistaina, joulukuuta 14, 2010

Seurakunta kuuluu taivaaseen saakka!

Nyt väännän kultalangasta esimerkin niille, jotka eivät vielä syystä tai toisesta ymmärrä, ketkä kuuluvat paikkakuntasi Jeesuksen Kristuksen seurakuntaan ja ketkä eivät. Ne jotka huutavat avukseen Jeesusta Kristusta kuuluvat taivaaseen saakka, mutta ne jotka eivät vielä huuda, niin he eivät sinne asti vielä kuulu!

maanantaina, syyskuuta 20, 2010

Armostaan valittu joukko

Herramme nimittää tiettyä ihmisryhmää paikkakunnallasi seurakunnakseen.
Hän tutkii sydämet ja sen perusteella valitsee omansa. Meillä ei ole lupaa määritellä, ketkä kuuluvat hänen seurakuntaansa, koska hän on
rakkaus-suhde yksilöönsä ja yhteys Isään sekä samalla yhdistää omansa toisiinsa. Enkelit taivaassa pitää elämänkirjaa ajantasalla. Elämmekö rakkaus-suhteessaan vai organisaatiossa?

maanantaina, heinäkuuta 12, 2010

Palkka paimenuudesta, paimenuuteen rakkaudessa

Ps. 23:1. Daavidin virsi. Herra on minun paimeneni, ei minulta mitään puutu.
2. Viheriäisille niityille hän vie minut lepäämään; virvoittavien vetten tykö hän minut johdattaa.
3. Hän virvoittaa minun sieluni. Hän ohjaa minut oikealle tielle nimensä tähden.
4. Vaikka minä vaeltaisin pimeässä laaksossa, en minä pelkäisi mitään pahaa, sillä sinä olet minun kanssani; sinun vitsasi ja sauvasi minua lohduttavat.
5. Sinä valmistat minulle pöydän minun vihollisteni silmien eteen. Sinä voitelet minun pääni öljyllä; minun maljani on ylitsevuotavainen.
6. Sula hyvyys ja laupeus seuraavat minua kaiken elinaikani; ja minä saan asua Herran huoneessa päivieni loppuun asti.



Tässä yllä on paimenuuden sinetti eli itse hyvä Paimenten Paimen!


Saarn. 12:11. Viisaitten sanat ovat kuin tutkaimet ja kootut lauseet kuin isketyt naulat; ne ovat saman Paimenen antamia.


Kork. v. 1:7. "Sano minulle sinä, jota sieluni rakastaa, missä laumaasi paimennat, missä annat sen keskipäivällä levätä. Miksi minä hunnutettuna joutuisin sinun toveriesi laumain luo!"
8. "Jos et sitä tiedä, sinä naisista kaunein, käy lammasten jälkiä ja kaitse vohliasi paimenten telttapaikoilla."



Jes. 31:4. Sillä näin on Herra minulle sanonut: Niinkuin leijona, nuori leijona, murisee saaliinsa ääressä, kun sitä vastaan hälytetään paimenten parvi, eikä peljästy heidän huutoansa, ei huoli heidän hälinästään, niin Herra Sebaot on astuva alas sotimaan Siionin vuorella ja sen kukkulalla.
5. Niinkuin liitelevät linnut, niin varjelee Herra Sebaot Jerusalemia - varjelee ja pelastaa, säästää ja vapahtaa.
6. Palatkaa, te israelilaiset, hänen tykönsä, josta olette niin kauas luopuneet.
7. Sillä sinä päivänä jokainen hylkää hopeaiset ja kultaiset epäjumalansa, jotka kätenne ovat tehneet teille synniksi.



Jes. 40:10. Katso, Herra, Herra tulee voimallisena, hänen käsivartensa vallitsee. Katso, hänen palkkansa on hänen mukanansa, hänen työnsä ansio käy hänen edellänsä.
11. Niinkuin paimen hän kaitsee laumaansa, kokoaa karitsat käsivarrellensa ja kantaa niitä sylissään, johdattelee imettäviä lampaita.



Jes. 56:10. Israelin vartijat ovat kaikki sokeita, eivät he mitään käsitä; he ovat kaikki mykkiä koiria, jotka eivät osaa haukkua. He näkevät unta, makailevat ja nukkuvat mielellään.
11. Ja näillä koirilla on vimmainen nälkä, ei niitä mikään täytä. Ja tällaisia ovat paimenet! Eivät pysty mitään huomaamaan, ovat kaikki kääntyneet omille teilleen, etsivät kukin omaa voittoansa, kaikki tyynni.
12. "Tulkaa, minä hankin viiniä, ryypätkäämme väkevätä; olkoon huomispäivä niinkuin tämäkin ylenpalttisen ihana." 



Jer. 2:8. Papit eivät kysyneet: 'Missä on Herra?' Lainkäyttäjät eivät minua tunteneet, ja paimenet luopuivat minusta; profeetat ennustivat Baalin nimessä ja seurasivat niitä, joista ei apua ole.
9. Sentähden minä vielä käyn oikeutta teidän kanssanne, sanoo Herra, ja teidän lastenne lasten kanssa minä käyn oikeutta. 



Jer. 3:14. Palatkaa takaisin, te luopuneet lapset, sanoo Herra, sillä minä olen ottanut teidät omikseni, ja minä noudan teidät, yhden ainoankin kaupungista ja kaksi sukukunnasta, ja tuon teidät Siioniin.
15. Ja minä annan teille paimenet oman sydämeni mukaan, ja he kaitsevat teitä ymmärryksellä ja taidolla.
16. Ja kun te lisäännytte ja tulette hedelmällisiksi maassa niinä päivinä, sanoo Herra, niin ei enää puhuta Herran liitonarkista, se ei enää ajatukseen astu, eikä sitä enää muisteta; ei sitä enää kaivata, eikä sellaista enää tehdä. 

19. Minä ajattelin: Kuinka asetankaan sinut lasten joukkoon ja annan sinulle suloisen maan, ihanan perintöosan, ihanimman kansojen maista! Ja ajattelin: Sinä olet kutsuva minua isäksi etkä ole koskaan kääntyvä minusta pois.
20. Mutta niinkuin vaimo on uskoton puolisollensa, niin olette te, Israelin heimo, olleet uskottomat minulle, sanoo Herra.
21. Kuule! Kalliokukkuloilta kuuluu itku, israelilaisten rukous, sillä he ovat vaeltaneet väärää tietä, ovat unhottaneet Herran, Jumalansa.
22. Palatkaa takaisin, te luopuneet lapset, niin minä parannan teidän luopumuksenne." - "Katso, me tulemme sinun tykösi, sillä sinä olet Herra, meidän Jumalamme.
23. Totisesti, petosta on, mitä kukkuloilta kuuluu, pauhina vuorilla. Totisesti, Herrassa, meidän Jumalassamme, on Israelin pelastus.
24. Häpeäjumala on syönyt isiemme vaivannäön nuoruudestamme asti, heidän lampaansa ja raavaansa, poikansa ja tyttärensä.
25. Maatkaamme häpeässämme, ja häväistyksemme peittäköön meidät, sillä Herraa, meidän Jumalaamme, vastaan me olemme syntiä tehneet, me ja meidän isämme, hamasta nuoruudestamme tähän päivään asti, emmekä ole kuulleet Herran, meidän Jumalamme, ääntä."
1. "Jos sinä käännyt, Israel, sanoo Herra, niin käänny minun tyköni; ja jos sinä poistat iljetyksesi minun kasvojeni edestä, niin et häädy harhailemaan;
2. jos sinä vannot: 'Niin totta kuin Herra elää' uskollisesti, oikein ja vanhurskaasti, niin kansat siunaavat itsensä hänen nimeensä, ja hän on heidän kerskauksensa. 



Joh. 10:7. Niin Jeesus vielä sanoi heille: "Totisesti, totisesti minä sanon teille: minä olen lammasten ovi.
8. Kaikki, jotka ovat tulleet ennen minua, ovat varkaita ja ryöväreitä; mutta lampaat eivät ole heitä kuulleet.
9. Minä olen ovi; jos joku minun kauttani menee sisälle, niin hän pelastuu, ja hän on käyvä sisälle ja käyvä ulos ja löytävä laitumen.
10. Varas ei tule muuta kuin varastamaan ja tappamaan ja tuhoamaan. Minä olen tullut, että heillä olisi elämä ja olisi yltäkylläisyys.
11. Minä olen se hyvä paimen. Hyvä paimen antaa henkensä lammasten edestä.
12. Mutta palkkalainen, joka ei ole paimen ja jonka omia lampaat eivät ole, kun hän näkee suden tulevan, niin hän jättää lampaat ja pakenee; ja susi ryöstää ja hajottaa ne.
13. Hän pakenee, sillä hän on palkattu eikä välitä lampaista.
14. Minä olen se hyvä paimen, ja minä tunnen omani, ja minun omani tuntevat minut,
15. niinkuin Isä tuntee minut ja minä tunnen Isän; ja minä annan henkeni lammasten edestä.
16. Minulla on myös muita lampaita, jotka eivät ole tästä lammastarhasta; myös niitä tulee minun johdattaa, ja ne saavat kuulla minun ääneni, ja on oleva yksi lauma ja yksi paimen.

keskiviikkona, kesäkuuta 30, 2010

Lihan mielestä Kristuksen mieleen

Uudenliiton seurakunta on Jumalan Pojassa, ei hän ole kenenkään ihmisen omistuksessa. Emme voi palvella hänessä omilla ehdoillamme, vain sanassaan on tahtonsa jokaiselle. He etenevät muodossaan ja muuttuvat muotoonsa. Totuuden Hengessä, kirkkaudesta kirkkauteen, uudistuen päivittäin. Tietoisen uudestisyntymän kautta rukouksessa, tule uuteen elämään!


Ihmisten "hengelliset systeemit" kapinoivat Herramme omistusoikeutta, määräysvaltaa ja yleensä sanaansa vastaan. Meidän lihassamme on tämä sama kapina. Nämä monenkirjavat "organisaatiot" ovat lihanmielen jatkeita. Eivät voi ajaa Herramme seurakunnan etua, koska on olemassa eturistiriita lihan ja Hengen välillä. Mitä tähän sanomme? Usein ihmiset Hengessä aloittavat ja lihassa lopettavat. Kaikki se mikä on ihmisestä, on nyt tiensä päässä. Sanan mukainen elämä ja seurakunta on ikuinen totuus, joten palatkaamme siihen, jokainen sisimmässämme. Tästä seuraa taivaallista hyvää, koska Jumalan järjestys on aina sitä.

maanantaina, toukokuuta 24, 2010

Hengellistä kivaa?

Seurakunta rajoja Raamattu ei tunnusta, koska on olemassa vain Jumalan lapset ja maailman lapset. Jumalan lapset huomioidaan vain eri paikkakuntien nimien mukaan. Jumalan perhe on elävä totuus! Niin kauan, kun ei käsitetä tätä yksinkertaista totuutta, niin valheellinen kuva hallitsee! Me olemme täällä vain sielujen pelastuksen tähden ja rakentumassa yhteen Kristus ruumiiseen, yhtenä perheenä! ILMAN RAJOJA!!!


Olemmeko täällä pitämässä, vain hengellistä kivaa! Mukavuus lipun alla purjehdimme valitsemassamme seurassa? Näinkö Herrammekin teki? Olemmeko, niin kuin se kuuluisa Titanicin soittokunta, viihdyttämässä itseämme ja katsomassa, kun maailma uppoaa syntiin ja saastaan? Unohdamme, että nekin ovat ihmisiä, joten meidän tulee ottaa Totuus kuolemanvakavasti.


Seurakunta on edustamassa hyvää ja pelastavaa Jumalaa! Jos me vain katselemme läpisormien kaikkea epäjärjestystä ja jopa olemme siinä mukana hyväksymässä läsnäolollamme? Onko muutosta parempaan näköpiirissä? Ei ole jos yritämme Baabelia parantaa sisältäpäin! On vain tultava ulos, vapauteen!


Minua aivan itkettää, kun eivät ihmiset anna periksi. Eivät organisaatiot voi muuttua, koska heillä on omat lukitut säännöt ja käsitykset! Eihän talo voi nousta itseään vastaan, sortumatta! Minä uskon, että meillä ei ole aikaa jäädä odottamaan näiden talojen sortumista, vaan SEURATAAN JEESUSTA TEOSSA JA TOTUUDESSA!